Seuran esittely

Iisalmen Uimarit ry
alkuperäinen logo

 

Iisalmen Uimarit perustettiin 13.7.1945, jolloin uimaopetus ja harjoittelu tapahtui avovesissä silloisessa Simonojan uimalassa. 1952 Iisalmessa koitti uimareille uudet ajat, kun valmistui Haukiniemen uimalaitos, jossa oli myös 10m hyppytorni. Tuolloin uintiaikaa oli vain pari kuukautta vuodessa, mutta silloin kesäaikaan harjoiteltiinkin joka ilta. 1974 Iisalmessa avattiin uimahalli, jonka jälkeen seuran toiminta on siirtynyt sisätiloihin.

Nykyisin seurassa on vuositasolla noin 190 jäsentä ja seura järjestää uimaopetusta iisalmelaisille ja lähialueiden lapsille ja aikuisille. Seuramme toiminnan ydinajatus on monipuolisen uimataidonopetuksen kehittäminen Ylä-Savon seudulla. Seurassa on mahdollisuus edetä uimakouluryhmistä valmennusryhmiin ja jatkaa uintiharrastusta ohjatusti vielä aikuisiälläkin Vesiveteraanit-ryhmässä sekä Aikuisuintitekniikka ryhmissä. Kilpaileville uimareille tarjotaan mahdollisuus kehittyä luomalla hyvät harjoitteluolosuhteet, tukemalla leiritystä ja huolehtimalla ammattitaitoisesta valmennuksesta.

 

JOKAINEN SEURAN JÄSEN SAA TUNNUKSET JÄSENSIVUILLE. Toimita sitä varten oma sähköpostiosoitteesi seuran sähköpostiin. Jäsensivulle voit kirjautua omalla (seuralle ilmoittamallasi) sähköpostiosoitteella ja hae itsellesi salasana "unohtuiko salasana" kautta.

MS Word -tiedostoREILUN+PELIN+SÄÄNNÖT.doc (46 kB)
Iisalmen Uimareiden reilunpelin säännöt

IISALMEN UIMARIT RY

HALLITUS 2021

Puheenjohtaja

Veli-Matti Perälä

Varapuheenjohtaja

Pekka Tikkanen

Sihteeri

Liisa Ryhänen (kevät 2021)

Rahastonhoitaja

Iisalmen Tilitiimi

Jäsenet

Elisa Kettunen

Tiina Arajärvi

Heidi Tuomikoski

Kaisa Lyytikäinen

Jaani Rönkkö

 

varajäsenet

Essi Finnilä

Liisa Ryhänen

 

 

Tilintarkastajat: Julia Perälä ja Vuokko Nissinen

sähköposti: iisalmenuimarit@gmail.com

 

Iisalmen Uimarit ry jäseneksi voi liittyä maksamalla 15€/vuosi jäsenmaksun Iisalmen Uimareiden tilille FI54 5068 0620 0198 26